tiistai 31. maaliskuuta 2015

Seitsemäs työssäoppimisviikko

Maanantaina siivosin varastoa ja päivitin käytäväkoneita. Tiistaina asensin linuxin kahteen myyntiin menevään läppäriin. Keskiviikkona päivitin kirjaston läppäreitä ja otin yhdenkätäväkoneen työpisteelleni, jotta saan asennettua siihen windows 8. Torstai aamuna minulla oli arviointikeskustelu ja loppupäivän jatkoin käytäväkoneen päivittämistä. Perjantaina palasin G-rakennukseen ja olimme koko päivän kaurialanlukiolla asentamassa windows kaseja kahden tietokoneluokan koneisiin.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kuudes työssäoppimisviikko

Alkuviikolla ei ollut muita töitä, kuin yhden opettajan tietokoneen ja näytön vaihtaminen. Torstaina kävimme laittamassa pari konetta kaurialan lukioon ja loppu päivän olin g-rakennuksessa. Perjantaina palasin sotelle, eikä taaskaan ollut paljoa töitä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Viides työssäoppimisviikko

Alkuviikosta asentelin linuxseja myyntiin meneviin koneisiin ja loppuviikolla ei ollut paljoa töitä. Perjantaina en mennyt töihin, koska olin Tavastia Gamesin järjestäjänä koko päivän.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Neljäs työssäoppimisviikko

Tällä viikolla aloitin sotella ja ensinmäisenä päivänä vaidoin neljän opettajan tietokoneet.
Tiistaina minun piti siirtää tietokone luokasta toiseen luokkaan, mutta ottaa se ensin itselleni päivitettäväksi. loppuviikon asentelin linuxseja myyntiin meneviin koneisiin.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kolmas työssäoppimisviikko

Alkuviikosta ei ollut paljoa töitä, mutta torstaina ja perjantaina menimme turenkiin vaihtamaan tietokoneet ja näytöt yhteen atk-luokkaan.